Viikonloppuna oli Vantaalla hieno Suuri Snadi -tapahtuma, jossa junat
viilettivät pitkin pienoisrautateitä ohi kauniiden rakennusten ja
maisemien, vieressä myytiin antiikkisia leluja ja nukkekaotitavaroita.
Näytteillä oli myös Pienoishuonekilpailun upeat työt ja ihana
roomboxkauppakatu. Oli siis paljon katseltavaa, ihmeteltävää ja
kummasteltavaa. Ovat minitavaroiden tekijät vaan niin huippuosaajia!
Jotain snadia ihanaa löytyi ostoskassiinkin.
Matkala-arkku on Eija Sirjosen, koripullot ja juomasammio
Soile Toura, samasta pöydästyä myös matkalaukku. Antiikkipuhelin,
tennispalloputki, kulhot, lasipallo narussa ja kaulakoru Jutta
Lindblomin käsialaa, piparikuusi, piparit ja kynttilät Elise Rasehorn ja
Reetta Weidlich, kankaat Mirja Visuri, kukkakitit Katriina Alanen,
pikkiriikkiset soljet ja kukkakoristeet Minna Talvilahti. Hyrrän ja sandaalien tekijä jäi arvoitukseksi.
Emaliamme löytyi kotimatkan kahvitaukopaikalta.
maanantai 21. lokakuuta 2013
perjantai 11. lokakuuta 2013
Pikkuisia ihanuuksia
Suloinen enkeliveistos on Railan tuliainen Wittenbergistä.
Pylväät ovat Jenniltä. Ne osuivat silmääni fb-kirppiksellä.
Kirjat, valaisin, kahvikuppi, silmälasit ja kirjatuet ostin Dolorekselta.
Pylväät ovat Jenniltä. Ne osuivat silmääni fb-kirppiksellä.
Kirjat, valaisin, kahvikuppi, silmälasit ja kirjatuet ostin Dolorekselta.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Alusasusetti
fb-kirppikseltä löysin Marja-Liisa Rannan tekemän kauniin persikansävyisen alusasusetin. Eikö ole kaunis! Hämmästelen aina miten taitavia nukkekotiharrastajat ovatkaan. Marja-Liisa oli pannut pakettiin extrana kasvitaulut ja muita printtejä, siksi kun odotin pakettia muutaman päivän, koska häneltä oli pitsi loppunut. Näitä ihanuuksia jaksoi kyllä odotella pari päivää. Kiitos Marja-Liisa!
keskiviikko 2. lokakuuta 2013
Kasti
Sarjassamme kesäreissujen ostoksia: kastilaatikko. Tämä oli ihan pakko saada. Kokeilin miten pikkuruiset tavarat saa esille lokeroihin. Tuo epämääräisen tuhruinen tausta tuo minusta ainakin kukkien värit aika kivasti esiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)