Keittiökaappi on ainoa mitä sain syksyn aikana nukkekotikerhossa tehtyä. Kaappi on vanha ja vähän kulunut, enkä ole vielä varma mihin sen sijoitan,
torstai 2. joulukuuta 2021
tiistai 7. syyskuuta 2021
Pikkiriikiset kalusteet ja jakkara
Pikkiriikiset kalusteet ja jakkara on koottu Väinölän kalustekiteistä. Näitä oli taas niin kiva koota! Kerrankin älysin panna tulitikun mittakaavaksi. 144:1 kalusteissa näkyy jokainen pieni virhe maalissa ja tasaisuudessa kuvassa, mutta en nyt anna sen haitata, kyllä kalusteet elämässä kuluvat. Kuvassa huomasin myös sen, että keittiökalusteen pöytätaso kaipaa jotain päällyystettä. Ikilevyä se tuohon aikaan taisi usein olla? Sängynpeite on servetistä leikattu palanen.
sunnuntai 23. toukokuuta 2021
Matkakuumetta
Kyllä alkaa matkakuume jo poltella Nonnaa kun pitkälti toista vuotta on pitänyt kärvistellä kotona. Matkalukuthan voisi pakata valmiiksi ja tempautua reissuun heti kun maailman tilanne sen sallii!
Tein pakkuspahvista matkalaukun kevään viimeisenä etäkerhotyönäni. Vuoraus on kukkaprinttiä, kiinnityshihnat ja kantokahva nahkanauhaa ja lukitus metallirenkaista ja leikellystä metallihärpäkkeestä.
Laukussa olevat paidat on tehty vuosia sitten nukkekotikerhossa. Alla olevat matkalaukut olen myös tehnyt joskus aiemmin.maanantai 10. toukokuuta 2021
torstai 1. huhtikuuta 2021
Studio
Tämä olkoon huhtikuun etäkerhoiluni tuotos. Sain vihdoinkin aikaiseksi kuvausnurkkauksen! Tämä tulee helpottamaan varsinkin pimeään talviaikaan minitavaroiden kuvaamista kun seinäkettä voi siirtää ja kääntää sopivasti valoon nähden. Maalasin pohjamaalin ja kiinnitin tapetit ja jopa jalkalistat kaksipuolisella teipillä, jotta voin helposti vaihtaa ne, jos sellainen mielihalu iskee.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2021
Papukaijatulppaanit
torstai 18. maaliskuuta 2021
Pullaa, kirsikoita ja jauholokerikot
Ihania pikku ostoksia! Pullaa, kirsikoita ja jauholokerikot.
lauantai 27. helmikuuta 2021
Levykokoelmaan lisäystä
Askartelin levyjä kitistä, jonka olen ostanut joskus ehkä Kensingtonin nukkekotimarkkinoilta, en muista.
sunnuntai 3. tammikuuta 2021
Kalusteita puotiin
Joululahjoja ei meidän perheessä enää harrasteta, mutta sain silti lahjakortin, jolla hankin Minimaailmasta saman tien vähän kalustetta vuosia suunnitteilla olleeseen puotiini. Näillä suunnitelma etenee jo aimo loikan kunhan saan päätettyä mihin huoneeseen puoti tulee.